Laita kappale soimaan ja kuvittele olevasi Pariisin keväisillä kaduilla auringonpaisteessa. Kuvittele, kuinka kesy tuuli leikittelee hiuksillasi ja saa ne suloisesti sotkuun. Kuvittele, kuinka linnut laulavat taustalla. Sinun ja parhaan ystäväsi askeleet kaikuvat värikkäiden, vanhojen kerrostalojen seinistä kävellessänne tyhjää kujaa kohti seuraavaa poikkikatua. Teidän aikeenanne on jatkaa kivojen pienten kujien tarpomista, niin kauan kunnes olette eksyksissä. Sitten, suloisesti päät vähän pyörällä kevään ihanuudesta, astutte sisään seuraavaan kahvilaan. Kahvilaan, jonka idyllinen tunnelma luontuu juuri sopivasti pienten toiveiden ja salaisuuksien jakoon nurkkapöydässä. Olette juuri saaneet eteenne syötävän kauniit suklaakakun palat ja ensimmäinen lusikallinen on juuri matkalla suuhusi, kun kaksi nuorta ranskalaismiestä astuu sisään. Söpömpi, se oikean puoleinen, joka on lähempänä sinua, tavoittaa katseesi hetkeksi. Katseet lukkiutuvat toisiinsa ja lusikkasi kilahtaa lautaselle. Tiedät, että tämä on sitä jotain. Mies astuu lähemmäs sinua ja aloittaa lausetta "Je suis désolé, mademoiselle, vous êtes si bel..." JA SIT BOOOOOM oot takas jäätävän kylmässä Helsingissä tuijottamassa jäätymispisteessä ikuistettua Saaraa niin kliseisellä paikalla, että ällöttää. Näin meillä Suomessa. Eiku Ranskassa, eiku...
