'Cause if my heart can't stop it, I find a way to block it

Kännykkä pärähtää yöpöydällä. Sammutan herätyksen ja kerään ajatukseni, olen herännyt suoraan unesta. Unessa vilahti joku ihminen, jonka kasvoja en enää muista, mutta olo on silti vähän hassu ja jotenkin kevyt. Avaan verhot. Vielä on kuitenkin valoisaa aamuisin, kun herää. Ikkunan alla kattoharjanne on kuurassa ja puut oransseja. Ulkona tuoksuu kirpeältä ja raikkaalta. Jalan alla lehdet rasahtelevat, aurinko vielä vähän lämmittää. Bussi on ihan täysi, mutta rakastan tunnetta, että olen täysin anonyymi, eikä kukaan tunne minua. Kaikki voivat muodostaa minusta oman mielipiteensä, jos kiinnostaa. Mietin usein, että millaisen kuvan ihmiset saavat minusta. Nuoren ja kiireisen? Sählän, mutta ehkä mukavan? Vakavan, mutta tyylikkään? En tiedä, onneksi. Astun bussista ulos ja pysäkillä näen tuttuja kasvoja, jotka kävelevät kohti koulurakennusta. Liityn heidän joukkoonsa ja kävelen koululle. Kuulokkeissani soi ihana soittolista, jota kuunnellessa tulee melkein jo hyvälle tuulelle. Pääsen ovesta sisään tyrmäämättä ketään isolla urheilukassillani. Koulun aulassa on paljon kasvoja, mutta huomaan vain nämä yhdet erityiset. Äkkiä uni muistuu kirkkaasti mieleeni. Nämä kasvot ovat ne unen kasvot. Nämä kasvot ovat ne, jotka saavat minut hymyilemään ilman syytä. Nämä ovat ne, joiden ansiosta olo aamullakin on hassu ja kevyt.