wake me up when its all over

Joskus on hyvä avata silmät ja oikeasti katsoa ympärilleen. Miettiä kunnolla mitä näkee. Tässä lähipäivinä, eräs kaunis kesäilta tein sen. Katsoin ympärilleni ja mietin, mitä näin. Olin lähes aina pitänyt luokkakavereitani itsestään selvyytenä, että he nyt vaan aina olivat siinä lähellä, kun melkein joka päivä heitä näki koulussa. Laskin jopa päiviä, että päästäisiin uuteen kouluun uusien ihmisten luo. Onhan se edelleenkin kivaa, odotan lukion alkua uuden ekaluokkalaisen jännityksen sekaisella innolla. Mutta nyt, kun vanhat luokkakaverit eivät enää olleetkaan itsestään selvyys, heitä ei enää nähnytkään joka päivä, heihin oikeasti vasta alkoi tutustumaan. Heitä alkoi arvostamaan. Kun avasin silmäni ja mieleni siinä auringonlaskussa, näin ympärilläni monta ihanaa ihmistä, jotka oikeasti välittivät ja tykkäsivät, ehkä rakastivatkin. Näin ihmisiä, joita ei kiinnostanut miten hyötyisivät minusta, joita ei haitannut vaikka minun paha päiväni oli iskenyt heidän nenänsä edessä monet kerrat. Näin ihmisiä, jotka välittivät minusta juuri sellaisena kuin olen. Tällaista on ihana tajuta. Vähemmän ihanaa on tajuta tällaisen vastakohta. Onneks nämä tämän kaltaiset hetket auttavat unohtamaan ne vähemmän mukavat. Olen valittanut kavereilleni elämäni huonoimmasta kesästä. Kaikki suunnitelmat ovat menneet pieleen, eikä mukavia yllätyksiä ole pahemmin sattunut. Mutta se ilta paransi kesääni jo huomattavasti loistavampaan suuntaan. Senkin illan suunnitelmat rakoilivat, mutta ne korvautuivat paljon mukavamalla tavalla kuin olisin ikinä uskonut. Parhaat asiat tapahtuvat suunnittelematta ja spontaanisti. Aivan, kuten tämäkin silmien avaus ja ymmärrys.